Täytyy sanoa,että viime vuosi oli minulle henkisesti hirvittävän rankka. Ehkä elämäni tähän asti rankin. Niinhän siinä sitten kävi,että viimeinen ICSI -hoitokaan ei onnistunut, ja meille annettiin tuolloin hyvin vähän toivoa. Asia oli itsestään jo aikamoinen kriisi, mutta se pisti miettimään,että haluanko sitä todella? Ja jotenkin aloin katsomaan asioita ihan eri tavalla. Marraskuun 7.pvä hain avioeropaperit ja allekirjoitin ne. Tunsin olevani yksin tässä suhteessa muutenkin, silmäni avautuivat ja tajusin viimein,että mitä järkeä tässä on. Koitin keskustella asioista aiemmin, mutta hän ei nähnyt asioissa mitään outoa, ja koitti vierittää syyn minun niskoilleni. Hän totesi,että ei tässä ole mitään ongelmaa, vika on sinun päässäsi, ja että hanki lääkkeet! Kävin psykologilla, ja siellä tunne vahvistui. Olin varmempi kuin koskaan. Muistan psykologin säälivän ilmeen, kun olin kotitehtävänä tehnyt listan asioista,mitä annan tässä suhteessa, ja mitä saan tässä suhteessa. Voitte arvata kumpi lista oli pidempi. Ehkä tämä kriisi ja masennus oli se keino,jolla silmäni sai avautumaan. 

Nyt unelmani, eli talomme on myynnissä, ja joulukuun puolesta välistä saakka olemme asuneet eri osoitteissa. Hetkeäkään en ole katunut päätöstäni, vaikka menetänkin paljon; kodin joka oli unelmani pikkutytöstä saakka. Syksy vei paljon muutakin mennessään; hetkenä,joka oli maailman huonoin, tein positiivisen raskaustestin. Koska päätökseni olin jo tehnyt eron suhteen, päädyin aborttiin. Kaiken kukkuraksi jouduin hautaamaan itse rakkaan koiramme. Silloin se iski. Henkinen romahdus. Itkusta ei tullut loppua, ja hakeuduin päivystykseen. Sain unilääkkeet ja myöhemmin toisella lääkärikäynnillä masennuslääkkeet. 

Nyt elämä rullaa jo hieman paremmin. Olen löytänyt rakkauden. <3 Tai ehkä se löysi minut. Uskon kohtaloon, ja se johdatti meidät toistemme luo. Everything happens for a reason... 

Tottakai elämä välillä vielä koettelee, stressi talon myynnistä ja (käytännössä) yksinhuoltajuus vie omat veronsa, mutta odotan että pääsen elämässä eteenpäin ja kaikki tämä paha jää taakse. Menetin välit myös äitiini kaiken tämän aikana, mutta se oli hänen valinta, en ole tehnyt mitään väärää. Olen loppujen lopuksi hyvilläni,että koin kaiken tämän. Se sai heräämään minut todellisuuteen. Elämä on liian lyhyt sellaiseen,missä ei ole ihmisen hyvä olla. 

Hyvää kevättä ihmiset. Luottakaa omiin vaistoihin, ja kohtaloon. :)