...myös ihmismieleen. Tällä hetkellä fiilikset aika haikeat, kaipuuta täynnä ja pettymystä. Arvaattekin varmaan jo, mistä moinen. Sama pettymys tuntuu jatkuvan,jatkuvan ja jatkuvan... Sydämeni pakahtuu kohta tästä odottelusta ja toivosta, tää jälkimmäinen tosin pian alkaa horjua.

Näen taas somessa ihania vauvan kuvia,onnea, rakkautta...miksemme saa kokea sitä uudelleen? ;'(

Tää tunne palasi jälleen voimakkaampana kuin pitkään aikaan perjantaina. Osa työkavereista lähti ammattiliiton kesäpäiviä viettämään Lappeenrantaan. Kaverit oli niin innoissaan,ja surkuttelivat että mikset sinäkin ilmottautunut sillon?! Vastaus palasi mieleeni heti. Koska minun piti olla pitkällä jo raskaana, enkä halunnut lähteä katsomaan toisten hauskanpitoa. En sanonut syytä, mutta suru palasi mieleeni heti. Jo lauantaina tunsin että sieltä ne taas on tulossa; mieli äreä, vatsannippailut, se tunne... Tällä kertaa olin niin varma ajoituksen suhteen, niin selvät merkit ja niin hyvät yritykset...mut ei.

Tämä sai taas liikuntaharrastukseeni potkua. Oli pakko saada purkautua. Aloitin kesälomalla pyörälenkit. Pisimmillään n.20km. Taisipa niitä nytkin tulla reippaasti yli 10.

Nyt palaan ruotuun, ja alan tosissani liikkua, ja parantaa ruokavaliota näin loman jälkeen. Toiveikkaana ajattelin myös vähentää hiilareita,koska luin senkin auttavan hedelmällisyyteen? 2:n terolut -kierron jälkeen aion mennä lääkäriin ja selvittää että mikä hemmetti siinä nyt on niin vaikeaa. Juteltuani miehen kanssa hänkin on valmis tutkimuksiin,hyvä niin. Ovistestit näyttää positiivista, oireetkin on selvät ja ajoitus pitäis olla oikea... Vauvakuume on nyt niin korkea, että kohta loppuu asteikot kesken!!!

Ukko siellä ylhäällä, voitko nyt vähän jeesata meitä?!? <3