Tiedättekö sen tunteen rinnassa, kun jokin siellä polttelee ja kutittaa... Se on kevättä rinnassa. <3

Minulla oli aivan mahtava lauantai-ilta työkaverieni kanssa. Tai ehkä he ovat minulle enemmän, paljon enemmän. Joukko rakkaita ihmisiä, joiden välillä vaan kertakaikkiaan kemiat kohtaa. Ikähaarukka on melko suuri; parikymppisestä reilut neljäkymppisiin. Mutta silti tuntuu,että olisimme kaikki saman ikäisiä. Ja se yhteys...  

...Eräs miespuolinen työtoverini sanoi minulle, että näkee minun silmistäni että kaikki ei ole hyvin... Siitähän se kyynelpato sitten murtui. Avauduin murheistani ja hän kuunteli. Hän piti minua kädestä ja lohdutti. Vaikka välillämme ei ole mitään sellaista, tunsin sillä hetkellä olevani hyvin etuoikeutettu ja onnellinen, että olen tutustunut juuri häneen. Voiko ystävyys olla sellaista, että on kuin vanha onnellinen aviopari, silti tuntematta sen suurempaa himoa toista kohtaan. Sanaton yhteys, joka on tuntunut jo aivan ensihetkestä asti. Hän piteli minua kainalossa ja silitti olkapäätäni, muutaman kerran suukottikin. Mutta se ei ollut mitään seksuaalista tms, sillä molemmat olemme onnellisia omissa liitoissamme, ja kunnioitamme puolisoitamme. Kerroinkin hänelle, että hän on niin hieno tyyppi, että hän on aina sydämessäni.

No pidettinhän me koko köörin kanssa hauskaakin keilailun ja tanssimisen merkeissä, ettei ihan pelkäksi itkuksi mennyt. :) Monenlaisia tunteita koettiin, ja nyt muistelen niitä sydän läikähdellen... <3 Tämä mahtava porukka on nyt jo hajonnut, sillä yksi on lähtenyt toisiin hommiin ja toinen toiselle työpisteelle, eri vuorokiertoon. Harmiksemme todettiin, että tälläistä porukkaa emme enää koskaan tule saamaan. Ei tähän asti sellaista ole ollut,vaikka joukossa on elämää kokeinakin ihmisiä. Mutta tälläisistä ihmisistä ei halua päästää irti. Voin sanoa rakastavani niitä ihmisiä juuri niin paljon, kuin työtovereita voi koskaan rakastaa. Ihan joka ikistä.

Elämme jännittäviä aikoja monessakin suhteessa. Saimme viimein maksusitoumuksen yksityiselle lapsettomuusklinikalle, Jyväskylän Fertinovalle. Vihdoin asiassa pääsee eteenpäin! Oon pelonsekaisin tuntein, mutta silti tunnen suurta helpotusta. Puhelun saadessani kädet tärisivät jännityksestä! Sain avauduttua tilanteestani myös esimiehelleni, hän onneksi otti asian hienovaraisesti vastaan ja tunsi myötätuntoa, sekä toivotti onnea matkaan ja kannusti ottamaan yhteyttä työpsykologiin mikäli tilanne alkaa liikaa mieltä kaivertaa...

Tänään tulee tv:stä ulos myös Maajussille Morsian -ehdokkaiden esittelyt, joihin minäkin olen mukaan sotkeutunut ystävän roolissa. Vähän jännää! ;)

Monta rautaa on tulessa, mutta silloinhan se on taottava kun rauta on kuumaa, vai miten se meni! :)

Läikähtelevää kevättä teille kaikille.

-Anna-