Tänään on mieli ollut maassa. Unelmat pirstoutuu uudestaan ja uudestaan joka kuukausi. Kuten aina ennenkin, eilen punaiset päivät alkoi. Hajoilen täysin.

Jälleen uusia vauvauutisia sukulaisilta, tää on niin rankkaa, vaikka onhan jokainen onnensa ansainnut.

Letrozolit toimi hyvin, seurantaultrassa näkyi kp13 18mm follikkeli ja toisella puolella 13mm. Limakalvo oli 7,7mm, ja ovulaatiokin bongattiin ajallaan kp18. Sekstailutkin ajoitettiin nappiin joka toinen pvä, mutta jostain syystä joulun ihme ei tällä kertaakaan tapahtunut. Minulla oli tän kierron aikana mahtavat pms-oireet, joiden luulin olevan niitä toivomiani raskausoireita... Kierto oli 30pv.

Viikko sitten vietettiin työpaikan pikkujouluja, ja sielläkin otin hyvin varovaisesti, koska ajattelin että mitä jos... Tänä aamuna sekin suorastaan v*****i,ois vaan pitäny vetää perseet olalle. Toisaalta se oli ihan hyvä, ettei tullut mokattua, sillä se on aina vaarana noissa pikkujouluissa... :D Pientä sähköä ja säpinää oli ilmassa silti erään tietyn kanssa... Mutta minä en petä miestäni. Yllätyksenä meille esiintyi Pete Parkkonen (!) <3 Tää oli uskomatonta, sillä oon aina halunnut nähdä hänet livenä. Olin niin innoissani kun hän seisoi metrin päässä minusta ja lauloi... Esityksen jälkeen hän käveli minua kohti,jolloin nappasin Peteä kiinni ja halasin. Iik! Olin kuin pikkutyttö. Minähän olen nähnyt unta joskus,että suutelin Pete Parkkosen kanssa! ;D

Edes hetki onnea :)

Äsken tulin kävelyltä rakkaan lapseni kanssa, silmät itkusta turvoksissa lähdin selvittelemään ajatuksiani, jotenkin luonto aina rauhoittaa tälläisissä tilanteissa. Kyllä se on vaan kaunis,vaikka lunta ja pakkasta toivottaisiin joulun lähestyessä... Tässä kauneutta, jonka koimme matkalla...