Viime ajat ovat olleet minulle samalla jännittäviä, toiverikkaita, mutta hyvin vaikeita, haikeita ja pettymystä täynnä. 

Ensimmäinen ivf on nyt takana, 9 munasolua saatiin hyvin punktioitua, mutta niistä selvisi ainoastaan yksi siirtokelpoiseksi. Se oli kahden päivän ikäinen, 2.luokan 4-soluinen alkio. Mutta valitettavasti testitulos oli nega, eikä pakkaseen jäänyt mitään. Ongelmana oli se,että alkiot olivat monitumaisia. Joko sinne pääsee tunkeutumaan useampi siittiö kerralla, tai sitten munasoluissani on vikaa...

Klinikalle soitettuani minulle tuli henkinen romahdus. Kuvittelin, että vielä ennen heinäkuun sulkua ehdittäisiin tehdä vielä yksi ivf hoito,mutta lääkäri olikin sitä mieltä, että annetaan toipua rauhassa, ja aloitetaan uudestaan taas elokuussa. Seuraava hoito olisi ICSI, eli mikroinjektiohoito. Kokeillaan seuraavaksi eri lääkityksillä ja annostuksilla. Se päivä oli minulle hyvin pettynyt, itkin koko matkan kotiin. Itkin vielä illan ja yölläkin... mutta sitten järkeilin,että ehkä on hyvä niin, ja minulla on aikaa laittaa kesän aikana itseni kuntoon, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jään hoidoista kesälomalle, ja kenties saisin muutaman kilonkin pois.

Tänään katsoin tallennuksesta katastrofin anatomia -sarjan osan, jossa käsiteltiin Oulun vauvasurmia. Katsoin ohjelman järkyttyneenä, itkien vauvojen kohtaloa, ja miettien että miksi, oi miksi?!

Viime aikoina olen miettinyt elämän tarkoitusta lapsettomuuteen liittyen. Olen aina uskonut jollain lailla kohtaloon, uskoen että kaikella on tarkoitus. Nyt kun meidän pikkukakkosen aikaansaanti on ollut näin hirvittävän vaikeaa ja mutkikasta, olen alkanut miettimään, että miksi? Onko tähtiin kirjoitettu, ettemme koskaan tule saamaan toista lasta? Onko tarkoitus, että käymme hoidot läpi,uskoaksemme viimein että näin on? vai onko tarkoitus vaan koetella? Kääntyykö kaikki lopulta hyvin, vai päätyykö tämä johonkin muuhun, kuten avioeroon? Onko tämän tarkoitus vahvistaa liittoamme, vai kenties erottaa meidät toisistamme? Tälläisen Oulun tapahtuman myötä ihmettelen, että miksi Luoja antoi noiden viiden vauvan syntyä? Miksi se antoi niiden saada edes alkunsa, ja silti lopulta kaikki päättyi niin...?! Miksi ne vauvat syntyi siihen perheeseen kuolemaan, miksei joku muu saanut niitä, joka oikeasti olisi halunnut ne, ja ollut valmis ottamaan ne rakkaudella vastaan? Elämän tarkoitusta ei vaan aina voi käsittää, ei vaan ymmärrä...

Silti kiitän Luojaa siitä pienestä ihmeestä, joka meillä jo on; rakas tyttömme. <3

Luojan kiitos, että hänet on meille annettu. Toivottavasti häntä ei meiltä koskaan pois oteta. Kyynelsilmin kirjoitan ja mietin sitä...rakkaus tätä lasta kohtaan on suunnaton. Hän on pieni ihmeemme, ja vaikka lapsettomuusasiat välillä musertavat mielen kaikkine tunteineen, on hän se asia, minkä takia jaksan vaikeina aikoina tarpoa läpi tän kaiken paskan. <3