Viime päivät on olleet melko tappavan tylsiä,töissä sekä kotona, ja mulle on tullut lähes pakkomielle tuosta raskaaksi tulemisesta. Tajusin yhtenä päivänä, että en pysty ajattelemaan oikeastaan mitään muuta. Aina silloin kun siihen on mahdollisuus,ajattelen asiaa. Itsekin olen huomannut muutoksia mielialassani, pikkuhiljaa tämä asia alkaa vaikuttamaan kaikkeen, hermostun ihan todella pienistä asioista,itken herkästi, näen unia, yms. Se on melko pelottavaa. En osaa enää oikeastaan elää normaalia elämää, nauttia asioista, kun koko ajan aattelen mikä asia voisi helpottaa raskautumista tai mikä estää sitä. Stressitasoni taitaa olla turhan korkealla välillä. Siihen on tultava muutos.

Torstain ja perjantain välisenä yönä näin unta sukulaismiehestä, joka sairastaa syöpää. Unessa isäni jakoi täytekakkua, ja tätini,miehen vaimo tuli hakemaan sitä myös itselleen. Tyttäreni halusi nähdä tädin miehen. Tätini totesi iloisesti  tyttärelleni, että sanot sitten heipat vaikka viimeistään arkulla,nyt ei oo aikaa. Söimme kakkua ja tunnelma oli hyvin ahdistava. En meinannut saada nieltyä kakkupalaa,koska minulla oli itku kurkussa koko ajan. Katsoin lautasta,josta söin, ja se alkoi syöpyä pohjastaan. Heräsin todella ahdistuneena.

Uni sai minut tajuamaan,että elämä on tarkoitettu elettäväksi, pitäisi nauttia jokaisesta päivästä mikä meille suodaan, koskaan kun ei tiedä milloin se päivä on viimeinen...

Tuumasta toimeen; kävin ostamassa punaviinipullon, nautin viikonloppuna joutenolemisesta , rentoudun, syön hyvää ruokaa ja poltan kynttilöitä... Nukun jos nukuttaa,katson telkkaa... Ensi viikonlopuksi on sovittu tyttöjen vkl rakkaan ystäväni kanssa, perjantaina mennään vitamiinimittaukseen, ja lauantaina retkeillään ja nautitaan luonnosta Repoveden kansallispuistossa. Sunnuntaina onkin sitten koiranäyttely Muuramessa, luultavasti tän vuoden viimeinen...