Edellisestä päivityksestä asiat oli menossa parempaan suuntaan... En ollut asiaa julkaissut tänne, koska se asia tuntui niin ihanalta, uskomattomalta, ja silti pelkäsin pahinta. Ja niinhän se pelko kävikin toteen.

Olin raskaana. Vihdoin! Olisin heti halunnut julistaa koko maailmalle, mutta kuitenkin jokin kielsi minua tekemästä niin. Muutama läheisempi ystävä tiesivät asiasta. Onneksi en vielä julistanut.

Oli menossa rv 10+3, kun aloin tuntea outoa kipua ja paineen tunnetta vatsassa. Tähän asti oireet olivat olleet kuten kuuluukiin, väsytti, paleli, rinnatkin oli arat. Mielikuvitukseni laukkasi jo kaukana, hyvä etten ollut jo sisustamassa huonetta valmiiksi. Laskettu aikani piti olla 12.12.15. Se olisi ollut paras joululahja. Vessakäynnin aikana huomasin,että paperiin jää verta. Tottakai pahin tuli mieleeni heti, ja aloin googlettaa oireita välittömästi. Keskustelupalstoilla sain kuitenkin rohkaisua,että niukka vuoto on normaalia, ja yleistä. Jokin kuitenkin sisimmässäni sanoi,ettei kaikki ole kunnossa. Juoksin pissalla koko illan ja yön n.puolen tunnin välein. Aamulla menin normaalisti töihinkin, mutta ajattelin soittaa neuvolaan. Ihana neuvolatäti komensi heti kotiin lepäämään, ja rohkaisi myöskin että levolla toivottavasti menee ohi. Sain tämän päivän sairaslomaa, mutta silti mieltäni jäi kaiverruttamaan, onko se nyt tässä. Varasin yksityiselle ultran. Ja pahin kävi toteen. Alkio ei vastannut viikkoja, näkyi vain sikiöpussi ja istukkaa,ei muuta. Mieleni oli huojentunut siinä mielessä, että nyt tiedän missä mennään, mutta kun kävelin autolleni takaisin suru iski.

Oli vaikea viedä sairaslomalappu töihin. Toivoin etten törmää kehenkään,koska silmäni oli jo turvonneet ja punaiset. Koko matkan kotiin itkin ja itkin, vaikka tuulimunaraskaus on yleistä, mietin että miksi?? Miksei Luoja nyt antanut tätä lasta meille,jota niin kauan olemme toivoneet. Vaikeaa se on vieläkin, mutta suurin hysteria on ohitse. Tsemppiviestit ystäviltä aiheuttaa uuden puuskan,josta ei meinaa loppua tulla... onneksi minulla on tuo yksi maailman ihanin tytär, joka äskenkin toi äitille nenäliinan nenän eteen ja sanoi: -Niistä äiti.

Sain perjantaiksi ajan naistentautien poliklinikalle, jossa katsotaan tyhjeneekö kohtu itsestään vai tarviiko lääkkeen tms.

Elämä jatkuu, mutta koville tämä ottaa. Toivotaan,että vielä joskus koemme tuon onnen uudestaan, ilman että se valuu pois. <3